Kun erosin lasteni isästä, tutustuin erääseen mieheen. Ja täytyy heti alkuun sanoa, että hän oli hyvä puhumaan. Siis todella hyvä! Sieltä tuli aina ne asiat, jotka nainen halusi kuulla. Enkä mä osannut epäillä mitään, pieninkään hälytyskello ei soinut. Olisi pitänyt, sen mä olen oppinut tämän jälkeen. 

Me tutustuttiin netissä (JES!) ja heti alusta asti meillä synkkasi todella hyvin. Juttu luisti ja puhuttiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja aika pian me alettiinkin puhua, jos hän tulisi mun luokse käymään. Se oli työn ja tuskan takana koko juttu, mutta ajattelin, että on vaan vähän ujo tai muuten vaikeasti lämpenevää sorttia. Ei mulla hälytyskellot soineet siinäkään vaiheessa, kun ilmoitti tulomatkallaan olevansa aivan naamat. Eihän se nyt haittaa, jos sillontällöin vähän ottaa. Ja jos toista jännittää. Niinpäniin. 

Ensimmäiset kaksi viikkoa oli todella kivoja. Ei ollut mitään sellaista, joka olisi herättänyt epäilyksiä. Koti oli siivottu, kun tulin kotiin. Oli tehty ruokaa yms. Ja sitten se alkoikin. Piti saada ensimmäinen kontti kaljaa, ihan vaan muutaman jos jois. Ja se kontti oli illan aikana tyhjä. Sama tuli seuraavana päivänä. Ja sitä seuravana. Mä yritin ajatella vain, että jos sillä on tällaisia viikonlopun juominkeja, mutta viikoiksi rauhottuu. Ja paskat. Se jäi sitten päälle toden teolla. Tässä vaiheessa tuo mies oli siis todellakin ehtinyt jo "hurmata" mun kaverit ja sukulaiset. Antanut itsestään todella täydellisen ja hyvän kuvan. 

Me oltiin oltu 2kk yhdessä, kun hän jäi ensimmäisen kerran kiinni pettämisestä. Oli yöllä lähtenyt omille teilleen ja jättänyt facebookin auki, jossa oli auki keskustelu. Se on hyvä herätys aamulla, kun lukee ensimmäisenä, että vieras nainen laittelee "rakastan sua" viestejä omalle miehelle. Ja mä voin pahoin. Tärisin ja halusin vaan kiljua. Jotenkin tuo mies sai puhuttua mut pökerryksiin ja saatiin sovittua. Ja siitä ei mennyt kauan, kun jo käytiin samaa taistelua. Kunnes sitten tuli kuvioihin katoamiset. Yks päivä se vain lähti viettämään "poikien iltaa" ja olikin ollut paikallisella ABC:lla tyttöporukan jatkona. Tietysti tuo haukkui ystäväni, joka oli kehdannut kertoa missä hän on. Hirveä lehmä ja puuttuu hänen asioihin. Sitä seurasi se, että hän tuli ja haki tavaransa ja katosi viikoksi toisen naisen kainaloon. Ja sitten tuli häntäkoipien välissä kotiin, kun oli mun synttärit tulossa ja mun toinen ystävä oli järkännyt meille NRJ @Sea risteilyn! Ilmaiseksi kun sai, niin pitihän se tulla esittämään täydellistä poikaystävää. Eipä sekään mennyt nappiin. 
Tuo alkoi esittämään sairauskohtausta kesken risteilyn ja laiva joutui jättämään hänet kesken kaiken kyydistä. Kunnossahan tuo oli, kun satamaan saavuttiin. Ja siitä mentiin jatkoille. En mä tiedä mitä siellä baarissa tapahtui, mutta sain kuitenkin kuulla olevani "hirveä ryhä valas, joka ei tuu ikinä ketään saamaan" ja käskihän se "Huoran pitää turvan kiinni". Sen illan seurauksena ystäväni poikaystävä ajoi keskellä yötä, monta sataa kilometria, että meidät saatiin kotiin. Ja nyt kun mä tätä kirjoitan, mua hävettää aivan hitosti! Ja seuraavana aamuna mies katosikin taas viikoksi toiseen petiin. Lisättäköön tähän, että hänellä oli tapana feikata noita kohtauksia usein, jos ei saanut huomiota. Kyllä sen oppi tunnistamaan hyvinkin nopeasti, oliko esitystä vai ei. Ja yhden ainoan kerran sai mun nähden oikean kohtauksen.

Siinä vaiheessa mä en enää edes oikeastaan jaksanut kiinnostua. Mulle oli aivan se ja sama, missä tuo juoksenteli. En vain saanut rohekeutta lähteä. Ja jos sain, tuo mies puhui taas mut pyörryksiin jollain sairaalla tavalla, etten lähtenyt. Jopa meidän muuttopäivänä tuo jäi kiinni pettämisestä, jo ties miten monetta kertaa. Silti hän tuli mukana, vaikka käskin suksia niin kauas, kuin pippuri kasvaa. 

Eikä se elämä siitä parantunut. Alkoholia meni päivittäin. Valehtelematta, tuon vuoden aikana hän oli selvinpäin max 2vk yhteensä. Enkä mä tiedä miksi mä sitä kattelin. En mä ollut edes onnellinen ollut aikoihin. Kaverit ja sukulaiset oli kaikonnut aikoja sitten. Enkä ihmettele. Mä elin aika suljettua elämää. Miehen mielestä mä en olisi saanut kertoa meidän asioista kenellekkään. Hänen ystävät ja sukulaiset oli parhaita, mun taas oli paskoja. Rahaa jos olisivat suoltaneet, niin olisivat olleet ihan ykkösiä. Ja monestihan tuo yrittikin tavalla tai toisella saada rahaa. Ja mäkin jouduin usein apua pyytämään, koska meidän rahat oli jo mennyt kurkusta alas. Ruokaa oli aina niin, että lapsille oli ruokaa. Ittestäni en niin piitannut. Ja mä elin oikeastaan vain lasten kanssa. Mies oli lukittautunut yhteen huoneeseen tai oli omilla juoksuillansa, joten ei häntä paljon nähnyt. Mitä nyt, kun tupakille meni välillä ja sitten taas makuuhuoneeseen. 

Sitten mä tapasin ihmisen, joka oli mun apuni pois. Olin jo kauan koittanut päästä irti, mutta mä en vaan päässyt. Ja mä olen ikuisesti tälle henkilölle kiitollinen, että se auttoi mua. Lapset hoidin isällensä silloin, koska tiesin, että siitä erosta tulee rumaa. Ja halusin lapsia suojella kaikelta tulevalta. Ja hyvä niin. Milloin mut suljettiin parvekkeelle pakkaseen, koitettiin kääntää sänkyä ympäri kun nukuin, milloin sain lasten lelulaatikon niskaani sänkyyn. Se oli hullua ja todisteet siitä löytyi meidän asunnon seinästä. Siellä oli ihmisen pään mentävä reikä, kun tuo kerran vähän hermostui ja löi seinään. Olin niin raivostuttava lehmä, että hän tekee musta ilmoituksen lastensuojeluun ja tekee kaikkensa, etten enää ikinä näe lapsia. Koska olen paska äiti ja mä en ansaitse onnea. Ja mitähän muuta kivaa. Tietysti myös meidän eron aikaan hän selitti kaikille, miten MINÄ olen häntä pettänyt ja säätänyt selän takana. Tietysti, koska hänessä ei ollut ikinä koskaan milloinkaan mitään vikaa. Hän oli täydellinen, mä olin läpimätä. Mun itsetunto oli niin pohjamudissa, kun pääsin vihdoin eroon tuosta miehestä. Ja lupasin itselleni, että ei enää ikinä. Mä keskityn nyt vain lapsiini ja elän sinkkuna elämää toistaiseki. Olihan tulossa kesä ja kaikki! 

Elämäni paras asia oli päästä tuosta suhteesta eroon. Arvet se jätti ja mun luottamus miehiin oli pyöreä 0, mutta mä selvsin siitä. Tuhlasin tuohon kaikkeen vuoden elämästäni, mutta onneksi se oli vain yksi vuosi. Jotkut kamppailee tuollaisessa suhteessa vuosia, jotkut ei pääse eroon koskaan. Alkoholistin kumppanina elämä on rankkaa ja hyvin usein yksinäistä. On oikeastan sulkeutunut vain siihen omaan kuplaansa, joka karkoittaa ne läheiset ihmiset ympäriltään. Kyllähän kaikki tiesi mitä meillä tapahtuu, mutta eivät voineet auttaa. Sen täytyy lähteä itsestä, että pystyy jättämään kaiken taakseen ja alkaa rakentaa uutta elämää. Joillakin vie vuosia toipua, mä pääsin vähällä. Täytyy vain saada ne oikeat ihmiset siihen rinnalle, että pystyy korjaamaan itsensä taas. Ja tehdä itsensä kanssa paljon töitä.

Uskaltakaa siis ottaa apua vastaan ja lähteä! Elämä alkaa maistua taas paljon paremmalta.

"Elämä lupaa mulle, että teet tilaa jollekin paremmalle.
Elämä lupaa mulle etten jää sun hyökyaallon alle.
Jos uppoudun pohjalle nostathan takaisin pinnalle.
Elämä lupaa mulle, syyni tuntuu tarkoituksettomalle."

 

 

- H