Edellisessä postauksessa mainitsinkin, että mulla oli tulossa eron jälkeen sinkkukesä! Wau! Ensimmäinen sinkkukesä, sitten vuoden 2009! Ja siitä oli pidettävä kiinni. Kyllä. Latasin itselleni Tinderin. Ja Hot or Notin. Jajaja.. 

Ja sitten tutustuin tuohon kuopukseni isään. Mä olen monesti kertonutkin meidän tarinaa, eikä se kovin erikoinen ole. Me ollaan tosiaan asuttu aikoinaan hyvinkin lähellä toisiamme. Viereiset paikkakunnat. Mä olen tiennyt mieheni ties kuinka kauan. Mun "sisko" sijaisperheestä, liikkui aikoinaan mieheni veljen kanssa. Koskaan me ei vaan oltu törmätty, ei koskaan. Joskus teininä mä salaa (HAHA!) stalkkasin tuota miestä facebookissa ja mietin, että kuinka hyvännäköinen tuo onkaan ja salaa piirtelin rakkauskuvia silmissäni meidän ympärille. Kuinka noloa se onkaan myöntää nyt! Kyllä mä olin miettinyt sitäkin, että joskus mä vielä tuon miehen kanssa olen naimisissa, in my dreams! 

No tosiaan, me alettiin sitten juttelemaan niitä näitä. Täytyy myöntää, että tuo mies oli hyvin hitaasti lämpenevää sorttia. Mä flirttailin ihan 6-0, mutta ei. Toinen oli vain hyvin yksisanainen ja tympeän oloinen. Enpäs luovuttanut! (Muistutan vielä, että tosiaan se mun SINKKUKESÄ!) Ja niin me nähtiin ensimmäisen kerran. Keskellä yötä mentiin kahville. Mulla oli koulupäiväkin tulossa, mutta sielä me oltiin, vielä puoli 2 yöllä. Mies kysyikin multa, että väsyttääkö pitääkö päästä nukkumaan. Eieiei, ei yhtään. Eipä. 

Ja siitä se lähti. Me oltiin aika tiiviisti yhdessä, vaikka välillä mä sitten vedinkin vähän rajaa väliin. Ja yritin ajaa tuota mörökölliä karkuun. Ei se mennyt, onneksi. Eikä mennyt kauaakaan, kun me alettiin seurustella. Ja todettakoon tähän, että se siitä paljon suunnitellusta sinkkukesästä. Mutta en valita! Mulla oli se mun unelma mies rinnalla. 

Ja siitä se sitten lähti. Me oltiin seutusteltu 5kk, kun kuopus ilmoitti kahdella viivalla tulostaan. Alku shokin jälkeen päätettiin, ettei meillä ole kuin yksi vaihtoehto. Ja tuossa tuo meidän 8kk pikkuriiviö nyt opettelee elämää.

Täytyy sanoa, että kaiken sen jälkeen mitä mä olen läpi käynyt - mitä mä olen tännekkin kirjoittanut - en olisi ikinä uskonut olevani tässä tilanteessa. Mä en ole koskaan ollut onnellisempi, kuin nyt. Mulla on tulossa valintakoe kouluun, meillä on häät suunnitteilla.. Mun elämä on oikeastaan aika kivaa tällä hetkellä! Maasta se pienikin ponnistaa ja aikamoisen työn jouduin tekemään, että tänne asti selvittiin. Vaikka tekis välillä mieli hakata päätä seinään, koska MIEHET, mutta en mä tätä pois vaihtais. Mä odotan vaan sitä päivää, kun saan sanoa tuolle kaksilahkeiselle; Tahdon!

Mulla on ollut mahtavat tukijoukot taustalla, osa on jättänyt mut matkanvarrella, tilalle on tullut uusia. Osa on kadonnut pahimmalla hetkellä ja palannut, kun oonkin räpiköinyt takaisin pinnalle. Mä kiitän kaikkia niitä, jotka kulki mun kanssa kaiken tuon läpi, poistumatta ja hylkäämättä. Mä kiitän myös mun miestä, että se on antanut mulle uskon onneen ja aivan ihanan perheen. Mun on nyt hyvä näin. Ja tästä me voidaan jatkaa eteenpäin, ilman menneiden taakkaa ja huolta huomisesta. 

"The best and most beautiful things cannot be seen or touched. They must be felt with the heart." - H Keller

- H