Okei, kyselypostaus jäi sitten tekemättä ja pidin pienen näppäily breikin itsekkin. 

Mä oon viime aikoina käynyt todella paljon läpi menneitä. Tää blogin kirjoittaminen sai aikaan melkoisen myllerryksen mussa itsessäni. Mitä enemmän mä näitä asioita mietin, sitä varmempi olen siitä, että haluan tulevaisuudessa auttaa lapsia ja nuoria, jotka kamppailee samojen asioiden kanssa. Jos mulla olisi silloin ollut tukena henkilö, jolla on mitään käsitystä mitä mä läpi käyn, olisin osannut varmaan käsitellä asioita eri tavalla. Saanut erilaista näkökulmaa ja uskoa siihen, että joskus asiat vielä näyttää hyvältä. Sen eteen vain tarvitsee tehdä paljon töitä. 

Itseasiassa mulla olikin valintakoe lähihoitajan opintoihin. Jes! En tiedä tärppäskö, mutta sit vaan haetaan uudestaan. Oon kuitenkin varma, että sille alalle mun täytyy suuntauta, että pääsen toteuttamaan sitä mitä haluan. 

Mutta tosiaan, mä oon aikamoisen myllerryksen kohteena tällä hetkellä muutenkin. Oon alottanut aikamoisen elämäntapamuutoksen. Otin itselleni jopa personal trainerin! Mun on vaan jotenkin todella vaikea ymmärtää tätä kaikkea. Mä teen asioita ITSENI takia, en kenenkään muun. Mä satsaan nyt itseeni ja omaan hyvinvointiini. Oon kohta 6 vuotta elänyt lapsille ja sille, että lapset on aina edellä, itsestä ole niin väliä, ehtiihän sitä. Ehtii toki, mutta milloin? Milloin on sitten muka parempi aika, kuin nyt? Kun lapset on poistuneet kotoa? Vai sitten kun koulut on käyty ja päästy työelämään? Vai vasta eläkkeellä? Ei, se aika on nyt! Oon nähnyt ja kuullut ihmisistä, jotka unohtivat itsenä, koska aina pidettiin tekosyynä lapsia. Ja sitten katkeroiduttiin ja pahimmassa tapauksessa se kaikki kostettiin lapselle. Mä en halua olla sellainen, enkä ole. Lapset suo mullekkin sen hyvän olon ja itsekkyyden. Mullakin on oikeus olla muutakin, kuin vain äiti. Ei se ole lapsilta pois, päinvastoin. Mä teen tässä töitä, että mä olisin myös parempi äiti. Että mä jaksaisin leikkiä lasten kanssa ulkona, potkia palloa ja juosta ilman, että hengästyn 2 metrin päässä. Kyllä, mä olen fyysisesti TODELLA huonossa kunnossa. Mutta pienin askelin edetään, että päästään tavotteisiin. Mä olen innoissani!

kotitreeni-compressed-1080x675.jpg

Mulla on ensi viikolla myös tapaaminen mun entisen sosiaalityöntekijän kanssa. Meillä on tarkoitus käydä läpi mun papereita huostaanotosta ja kaikista niistä matkalla tapahtuneista asioista. Mua ehkä jännittää, koska mä en tiedä mitä odottaa. Onko sielä jotain, mitä en halua tietää vai jotain muuta? Mulle jopa jotkut on sanonut, että on huono idea mennä niitä papereita lukemaan. Miksi? Mun mielestä tää on hyvä juttu. Mä saan vihdoin selvyyden asioihin ja saan lukea niistä tapahtumista, joista en muuten koskaan saisi tietää. Ehkä saan sieltä myös vastauksia mun useisiin kysymyksiin. En tiedä, se selviää vasta siellä. 

Paljon on muutoksia tapahtunut ja paljon tulee tapahtumaan. Saa nähdä mitä tässä tuleekaan vielä eteen. 

 

- H